Vuoden 2016 suosikki meikki tuotteeni

23.12.16 Jenniina Lehto 0 Kommenttia

Olen löytänyt ja käyttänyt tänä vuonna paljon todella hyviä meikkituotteita, mutta listaan nyt tähän vain vuoden 2016 viisi parasta tuotetta. Valinta oli todella vaikea, mutta valitsin tähän lopulta tuotteet, joita käytän itse päivittäin ja, jotka ovat kaikin puolin täydellisiä ja, joita voin hyvillä mielin suositella muillekin. Tässäpäs siis minun Top 5 suosikki tuotettani:

5. Barefaced Beautyn mineraalimeikkipohja


Minulla on ollut luonnonkosmetiikkaan siirryttyä todella vaikea löytää hyvää meikkipohjaa. Onneksi vihdoinkin monien eri merkkien nestemäisten meikkivoide kokeilujen jälkeen, löysin mineraalimeikkipojat, jotka sopivat iholleni täydellisesti. Kokeilin Barefaced Beautyn mineraalimeikkipohjaa ensimmäisen kerran vasta nyt loppuvuodesta, mutta rakastauin siihen heti ja olen käyttänyt sitä sen jälkeen joka päivä. Tällä saa nopeasti todella peittävän, mutta kuulaan meikkipohjan, joka pysyy kasvoilla kauniina koko päivän. Tarkemman esittelyn tuotteesta voit lukea täältä.

4. Zaon Light touch complexion-valokynä


En tykkää liian mattaisesta meikkipohjasta vaan se saa hohtaa ja käytänkin korostuksiin päivittäin hohdepuuteria tai valokynää. Olen käyttänyt tätä Zaon valokynää jo useamman vuoden ajan ja se vaan on täydellinen. Se on ohutta ja helposti levittyvää, mutta kuitenkin peittävää ja sillä saa todella kauniin ja valoa heijastavan lopputuloksen.


3. Zaon Shine up powder


Tämä Zaon hohdepuuteri on aivan älyttömän ihana. Tällä saa juhla- ja bilemeikkiin todella hohtavan lopputuloksen ja arkena tätä riittää vain pieni sipaisu. Täältä voit lukea tarkemman esittelyn Zaon ja Lily Lolon hohdepuutereista.

2. Lily Lolon sculpt & glow contour duo


Ihoni saa hohtaa, mutta varjostukset haluan tehdä mahdollisimman luonnollisen näköiseksi. Luonnollisiin varjostuksiin ja korostuksiin täydellinen pari on Lily Lolon Sculpt & Glow contour duo, sillä siinä ovat molemmat, varjostus- ja korostusväri, todella hyviä. Olen aikaisemmin etsinyt aina viileän sävyistä varjostusväriä, koska inhoan semmoisia oranssinruskeita aurinkopuuteri varjostuksia. Lily Lolon varjostusväri on lämpimän ruskean sävyinen ja ajattelinkin aluksi, että se olisi liian lämmin, mutta se sopiikin hyvin omaan kellertävän sävyiseen ihooni. Väriä tulee maltillisesti ja sillä on helppo tehdä luonnolliset varjostukset. Myös korostusväri on täydellinen arkimeikkiin, sillä se on maltillisempi kuin Zaon hohdepuuteri eikä sitä voi laittaa liikaa.

1. Zuiin huulipuna 


Ei ole varmaan jäänyt epäselväksi, että rakastan huulipunia ja minulla onkin ollut monia huulipuna suosikkeja pitkin vuotta. Täytyy kuitenkin sanoa, että Zuiin huulipuna Coral red on aivan täydellinen ja se on ilahduttanut minua monena päivänä. Ihana koostumus, todella hyvä pysyvyys ja täydellinen sävy, mitäpä sitä muuta voisi huulipunalta toivoa.

Mitkä ovat teidän tämän vuoden suosikki tuotteenne?



















0 kommenttia :

Testissä Barefaced Beautyn mineraalimeikkipohja

4.12.16 Jenniina Lehto 2 Kommenttia

Mineraalimeikkipohjien testaus jatkuu taas:) Toivottavasti näistä eri merkkien vertailu postauksista on apua teille lukijoille oikeaa pohjaa etsiessä. Mineraalimeikki merkkejä on todella paljon markkinoilla ja eri valmistajien pohjat eroavat yllättävän paljonkin toisistaan ja oikean sävyn valinta voi olla haastavaa, joten haluaisin omalta osaltani auttaa teitä tässä.

Olen aikaisemmin kokeillut Everyday Mineralsin- ja Uoga Uogan-mineraalimeikkipohjia ja nyt sai testiin Greenlips Beautylta Barefaced Beautyn pohjan. Berafaced Beautyn mineraalimeikkipohja on 100 % luonnollista alkuperää eikä siis sisällä talkkia, hajusteita, synteettisiä kemikaaleja tai -väriaineita. Pohjan kerrotaan sopivan kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle.


Barefaced Beautyn ulkoasu on omaan silmääni aika tylsä, jos vertaa esimerkiksi ihaniin Uoga Uogan pakkauksiin, mutta sisältö sen sijaan on aivan täydellinen. Aivan ihanan pohja! Tällä saa todella peittävän, mutta luonnollisen ja kuulaan lopputuloksen. Ja vaikka pohja on peittävä, se ei ole kuitenkaan ihollani kuivan tai kiristävän tuntuinen, joten uskoisin tämän sopivan myös hieman kuivemmallekin iholle.

Uoga Uogan pohjaan verrattuna tässä on huomattavasti enemmän kiillettä, joten täällä ei tule mattainen lopputulos niin kuin Uoga Uogalla tai Everyday Mineralsin matte-pohjalla. Minulla ei nyt talvella kiiltele iho kovinkaan paljon päivän aikana eikä minulla ole hirveästi epäpuhtauksia tai näppyjä. Sen sijaan minulla jää todella helposti arpia ja punaisia jälkiä ihoon pitkäksi aikaa ja iho on epätasaisen värinen, joten kaipaan meikkipohjalta peittoa, mutten halua kuitenkaan täysin mattaista pintaa, joten Barefaced Beautyn pohja on juuri sopiva siihen. Tykkään käyttää myös Everyday Mineralsin semi-matte -pohjaa, joka on aika saman tyyppinen, mutta sillä ei saa niin peittävää lopputulosta kuin Barefaced Beautylla.

Kuva: www.greenlipsbeauty.com

Minulla on pohjasta sävy Gracious, joka sulautuu hyvin kaulaani, joka on hieman vaaleampi kuin kasvoni. Se on kellertävä/kultaan taittava sävy, mutta kuitenkin aika vaalea. Se on huomattavasti keltaisempi kuin esimerkiksi Uoga Uogan Sleeping beauty-sävy, jossa on neutraali pohjasävy. Gracious-sävy menee aika lailla Everyday Mineralsin Golden light 2W ja Golden beige 3W-sävyjen väliin. Ehkä hieman enemmän 3W suuntaan, muttei ehkä ole ihan niin tumma. Barefaced Beautyn pohja on peittävämpi kuin Uoga Uogan-pohja ja Everyday Mineralsin pohjat. Hohdetta Barefaced Beautyssa on aika lailla saman verran kuin EDM:n semi-matte pohjassa, ehkä hieman enemmän. Pysyvyys on todella hyvä eikä pohjaa tarvitse korjailla päivän aikana.


Tässä vielä Barefaced Beautyn pohjan inci, joka on hyvin yksinkertainen.

INCI: Mica (CI 77019), Zinc Oxide, [+/- Ultramarines (CI 77007), Iron Oxides (CI 77491, CI 77492, CI 77499), Titanium Dioxide (CI 77891)]

Suosittelen tätä pohjaa kaikille, jotka kaipaavat peittävää ja kestävää pohjaa, mutta eivät halua mattaista lopputulosta.

Mitäs te tykkäätte Barefaced Beautyn pohjasta? Ja mitä mineraalimeikkipohjaa haluaisitte minun kokeilevan seuraavaksi? Onko ehdotuksia?:)

2 kommenttia :

Vinkkejä kestävän ja kauniin huulimeikin tekoon

21.11.16 Jenniina Lehto 0 Kommenttia

Pikkujoulukausi on alkanut ja toivottavasti moni kaivaa huulipunat esiin juhlan kunniaksi. Ajattelinkin jakaa vinkkejä kestävän huulimeikin tekoon. Tärkeintähän on kosteuttaa ja pitää huulista hyvää huolta jo ennen huulipunan laittoa, sillä kuivissa ja rohtuneissa huulissa ei huulipuna näytä eikä tunnu hyvältä. Siirryttyäni käyttämään luonnonkosmetiikkaa minulla on kuivunut tai rohtunut huulet todella harvoin.

Ensimmäiseksi vinkkaankin teille ihanan huulirasvan ohjeen, joka löytyy Sara La Fountainin kirjasta Healthy kitchen Hyvää oloa keittiöstä. Sain kirjan lahjaksi jokunen vuosi sitten ja olen siitä lähtien tehnyt tätä huulirasvaa itselleni aina talveksi. Minulle riittää, että laitan sitä yöksi ja huulet pysyvät todella pehmeinä koko päivän vaikka käyttäisinkin huulipunaa joka päivä. En ole vielä löytänyt kaupoista yhtä hyvää huulirasvaa kuin tämä. Jos ne huulet kuitenkin pääsevät jostain syystä kuivumaan, niin kuorin ne illalla hunajan ja sokerin sekoituksella, jonka jälkeen laitan yöksi oikein paksun kerroksen huulirasvaa ja aamulla huulet ovat taas ihanan pehmeät.



Käytän itse päivittäin huulipunaa ja olen testannut useamman luonnonkosmetiikka merkin punia. Eri merkkien välillä on paljonkin eroavaisuuksia koostumuksen, pigmentin ja kestävyyden suhteen. Liian nestemäisen koostumuksen omaavat huulipunat lähtevät helposti karkailemaan ja liian kuivat taas alkavat helposti kökkööntymään huuliin päivän aikana. Tällä hetkellä kaikista testaamistani huulipunista Zuiin huulipunassa on täydellisin koostumus, ei liian kuiva muttei liian löysäkään vaan sopivan kosteuttava. Lisäksi se kestää huulilla älyttömän hyvin ja ainakin sävy Coral red on myös todella pigmenttinen ja täydellisen värinen. Myös Ilia beautyn Lipstick Crayonissa on mielestäni hyvä koostumus. Harmittaa vain kun tilasin liian vaalean sävyn minulle, niin sitä tulee harvoin käytettyä.



1. Aloitan huulipunan laiton aina pohjustamalla huulet ensin esimerkiksi peiteaineella tai Benecosin valkoisella kajal-kynällä. Lisäksi lisää amorinkaarelle hieman hohdepuuteria tai valoväriä sitä korostamaan.  

2. Tämän jälkeen rajaan huulet huultenrajauskynällä kauttaaltaan ja teen huulten muodon symmetriseksi jo valmiiksi. Väritän rajauskynällä huulet niin tummaksi kun vain sillä saa. Osa hipsuttaa rajauskynällä huulia vain reunoilta, mutta itse laitan sitä niin että voisin lähteä pelkkä rajauskynä huulissa ulos ovesta.

3. Lopuksi levitän huulipunan siveltimellä ohuena kerroksena huulille. Huulet voi myös kevyesti painaa paperiin ja laittaa uuden ohuen kerroksen, mutta itse en jaksa sitä yleensä enää tehdä, sillä huulipuna pysyy huulissani jo näillä konsteilla todella hyvin.

Onko teillä jakaa vielä jotain hyviä vinkkejä? Ja mikä on teidän mielestänne kestävin luonnonkosmetiikan huulipuna?










0 kommenttia :

Päivän meikki: Ink pot

26.10.16 Jenniina Lehto 0 Kommenttia

I love me- messut ovat onnellisesti takanapäin ja tämmöiseksi meikkihulluksi sain kasaan aika säälittävän meikkisaaliin. Osti nimittäin vain kaksi huulipunaa; Zuiin huulipunan sävyssä Coral red ja Absolutionin huulipunan Deep red, mutta ne ovatkin aivan huippu ihania. Hypistelin myös Kjaer Weisin uusia huulipunia, mutta en sitten kuitenkaan raaskinut ostaa mitään vaikka sielläkin oli muutama todella kaunis sävy. Minulla oli tarkoitus ostaa uusia luomivärejä, mutta jotenkin taas päädyin ostamaan huulipunia ja unohdin ne luomivärit ihan kokonaan.

Esittelin reilu kuukausi sitten ostamani Ilia Beautyn huulipunan sävyssä Ink pot ja tässä siitä vielä kuvia huulilla. Tein tähän meikkiin yksinkertaisen silmämeikin, käytin luomilla vain Couleur Caramelin kultaista Champagne Bubble-luomiväriä, sillä huulipuna on niin mahtavan värinen, että se saa mieluusti kaiken huomion.



Meikissä käytetyt tuotteet:

Pohja: Kjaer Weis, Cream foundation Silken
Zao, Light tauch complexion - valokynä 722
Couleur Caramel,  Silk powder 11
Lily Lolo, Sculpt & Glow contour duo
Zao, Compact blush 323
 
Silmät: Couleur Caramel,  Eye shadow 141 
Boho, Eyeliner Black

Kulmat: Boho, kulmakynä Blond 03

Huulet: Ilia Beauty, Lipstick Ink pot

Kuvat: Liisa Väisänen

0 kommenttia :

Treat Collection - kynsilakat

11.10.16 Jenniina Lehto 0 Kommenttia

Olen aikaisemmin testannut Bohon ja Benecosin kynsilakkoja ja nyt pääsin tutustumaan berliiniläisen Treat Collectionin - kynsilakkoihin. Sain Treat Collectonin maahantuojalta Love Beautyltä testiin ihania syksyisen sävyisiä kynsilakkoja sekä uusia kynsilakanpoistoliinoja. Treat collectionin lakat eivät ole luonnollisestikaan luonnonkosmetiikkaa, mutta ne ovat 5-free -lakkoja eikä niissä ole käytetty formaldehydiä, formaldehydi resiiniä, tolueenia, dibutyyliftalaattia eikä kamferia. Lisäksi lakat ovat myös gluteenittomia ja vegaaneja.


Treat Collectionin lakat ovat ylellisen näköisiä ja aika isoja, sillä pulloissa on 15 ml lakkaa. Itse käytän aika harvoin kynsilakkaa, joten omaan makuuni nämä ovat hieman liian isoja. En muista milloin olisin saanut käytettyä kynsilakan loppuun asti. Tykkäsin kuitenkin itse lakasta, sillä se kuivui todella nopeasti ja peittää jo yhdellä kerroksella aika hyvin. Parhaimman ja kestävimmän lopputuloksen kuitenkin saa kahdella kerroksella alus- ja päällyslakan kanssa. Tykkäsin myös lakkojen siveltimestä, se oli hyvän kokoinen ja sopivan pehmeä, joten sillä sai tarkkaa jälkeä aikaiseksi.

Esittelen teille seuraavaksi kaksi ihanaa syksyistä sävyä; Deliciousin ja Mixed messagen. Yksi aivan ihana lakka jää vielä odottelemaan pikkujoulumeikki-postausta:)


Delicious on aivan ihana vähän harmahtavan ruskean sävyinen kynsilakka, joka sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tämäkin lakka peittää jo yhdellä kerroksella aika hyvin vaikka onkin vaalea lakka.

INCI: Butyl acetate, Ethyl acetate, Nitrocellulose, Adipic acid/Neopentyl glycol/ Trimellitic anhydride copoly- mer, Acetyl tributyl citrate, Isopropyl alcohol, Stearal- konium bentonite, Acrylates copolymer, styrene/acrylates copolymer, Silica, Benzophe- none-1, trimethylpentanediyl dibenzoate, Dimethicone, Trimethylsiloxysilicate, Poly- ethylene terephthalate, Sodium oxide, Polyacrylate-4, Polybutylene terephthalate, Ethylene/va copolymer, Acrylates copolymer, +/- Mica, Calcium aluminium borosilicate, Calcium sodium borosilicate, Synthetic fluorphlogopite, CI 77000, ci 77891 (nano), CI 15850, CI 15880, CI 19140, CI 77491, CI 77499, CI 77163, CI 77742, CI 77288, CI 77007, CI 77510, CI 42090, Aluminum hydroxide, Tin oxide, Calcium oxide


Mixed message - sävy taas on todella kaunis metallin hohtoinen vihreä sävy, joka taittaa valon osuessa kultaan. Lakka näyttää aina eri valossa eri sävyiseltä, mistä tykkään tosi paljon.
 
INCI: Butyl Acetate, Ethyl Acetate, Nirtocellulose, Trimellitic Anhydride Copolymer, Acetyl Tributyl Citrate, Isopropyl Alcohol, Stearalkonium Bentonite, Acrylares Copolymer, Styrene/Acrylates Copolymer, Silica, Benzophenone-1, Trimethylpentanediyl Dibenzoate, Dimethicone, Triethylene Terephthalate, Sodium Oxide, Polyacrylate-4, Polybutylene Terephthalate, Ethylene/VA Coploymer, Acrylates Copolymer +/- Mica, Calcium Aluminium Borosilicate, Calcium Sodium Borosilicate, Synthetic Fluorphlogopite, CI 77000, CI 77891 (Nano), CI 15850, CI 15880, CI 19140, CI 77491, CI 77499, CI 77163, CI 77742, CI 77288, CI 77007, CI 77510, CI 42090, Aluminium Hydroxide, Tin Oxide, Calcium Oxid


Sain testiin myös uusia kynsilakanpoistoliinoja, jotka poistavat kerralla lakat kahdestakymmenestä kynnestä. Rehellisesti sanottuna, ajattelin ensin, että mitä järkeä näissä on, sillä halvemmaksihan se tulee ostaa kynsilakanpoistoainepullo, mutta sitten tajusin miten käteviä ne ovat. Minä ainakin huomaan aina vasta kotoa lähtiessä miten kamalassa kunnossa lakat ovat eikä niitä silloin kerkeä enää alkaa poistamaan. Olenkin nyt vain nakannut laukkuun yhden kynsilakanpoistoliinan ja poistanut lakat kätevästi työmatkalla linja-autossa tai töissä jossain välissä. Ja miten käteviä ne ovatkaan matkalla! Ei tarvitse raahata koko pulloa mukana, kun voi ottaa vain muutaman liinan mukaan.

Liinat eivät myöskään haise voimakkaalle, joten niitä kehtaa käyttääkin julkisilla paikoilla ja -kulkuvälineissä. Liinat sisältävät arganöljyä, niistä jääkin hieman öljyinen tunne kynsiin eivätkä kynnet näytä rutikuivilta niin kuin normaalisti kynsilakanpoiston jälkeen. Jos kynnet aikoo lakata heti uudestaan, kannattaa kädet pestä välissä saippualla, jotta öljy lähtee kynsistä. Liinoja myydään 25 kappaleen paketeissa 34,90 € hintaan, joten ei näitä ihan joka päivä viitsi käyttää, mutta ostan varmasti kaappiin paketin jemmaan reissuja ja hätätilanteita varten.

INCI: Dimethyl Glutarate, Dimethyl Adipate, Soybean Methyl Esters, Argania Spinosa (Argan) Kernel Oil, Vitamins A, C, E

Joko te olette testanneet uudet kynsilakanpoistoliinat ja onko Treatin lakat teille tuttuja?

0 kommenttia :

Uoga Uogan mineraalimeikkipohja

5.10.16 Jenniina Lehto 0 Kommenttia



Olen nyt testaillut elokuun alusta saakka Greenlips Beautystä saamaani Uoga Uogan mineraalimeikkipohjaa. Uoga Uogan meikkipohjan sanotaan sopivan erityisesti rasvoittuvalle- ja sekaiholle ja näin varmasti on. Uoga Uogan pohja on selvästi mattaisempi ja peittävämpi kuin esimerkiksi käyttämäni Everyday Mineralsin semi-matte pohja. Sanoisin, että se on peittävyydeltään ja mattaisuudeltaan samaa luokkaa EDM:n matte-pohjan kanssa.


Jännä miten eriltä pohja tuntuu kasvoilla riippuen ihon kunnosta. Minulla rasvoittuu kesällä helposti iho päivän aikana ja elokuussa pohja tuntui tosi hyvältä kasvoillani, ei kiristänyt ja näytti hyvältä. Syyskuun alussa ihoni kuivui ihan yhtäkkiä todella paljon ja pohjan levityksen jälkeen iho tuntui kiristävältä ja kuivalta koko päivän enkä oikein pystynyt käyttämään sitä. 

Nyt parin viikon tehokosteutuksen jälkeen olen saanut ihoni taas normaaliksi eikä pohja tunnu kiristävältä enää. Mineraalimeikkipohjathan eivät itsessään kuivata ihoa, mutta jos iho on jo kuiva niin, mineraalimeikkipohja ei ainakaan minun mielestäni tunnu kovin hyvältä kasvoilla. Joten kuivaihoisille en tätä pohjaa suosittelisi. Mikään meikkipohja ei myöskään näytä hyvältä, jos ihon pinta hilseilee kuivuudesta, joten nyt kannattaa viimeistään alkaa kiinnittämään huomiota ihon kosteutukseen.


Minulla on käytössä sävy Never sleeping beauty ja se on ilmeisesti kaikista vaalein sävy, jos tulkitsen oikein heidän sävykarttaansa. EDM:lta minulla on Golden light 2W, joka sulautuu tosi hyvin ihooni. Ajattelinkin tämän olevan aivan liian vaalea minulle, mutta se itse asiassa onkin yllättävän hyvä, kun sipaisen lisäksi hiukan EDM:n aurinkopuuteria kasvoille. Vertasin Sleeping beautya EDM:n 1C- (punapohjainen), 1N- (neutraali) ja 1W- (lämmin) sävyihin ja se on selvästi keltapohjaisempi kuin 1C ja 1N, mutta ei niin keltapohjainen kuin 1W. Tummuudeltaan ja keltaisuudeltaan se menee 1N ja 1W väliin, joista 1W on tummin ja keltasävyisin. Vertasin sitä myös matte-pohjaan ja Sleeping beautyssä näkyi valoa vasten ihan pientä kimalletta, jota EDM:n matte-pohjassa ei näkynyt. Uoga Uogan pohja on kuitenkin matta eikä siinä näy kasvoilla mitään kimalletta/hohdetta. Omaan makuuni tämä on liian mattainen nyt syksyllä, mutta kesällä se piti kiillon sopivasti kurissa.

Uoga Uogan pohja on kestänyt kasvoillani todella hyvin. En ole korjaillut sitä päivän aikana kertaakaan vaan se pysyy iltaan asti hyvännäköisenä.


Uoga Uogan mineraalimeikkipohja sisältää mineraalien lisäksi myös meripihkaa, valkoista savea, allantoiinia, riisipuuteria sekä silicaa, joten se ei koostu 100 % mineraaleista.   Koostumus onkin eri tuntuinen verrattuna esimerkiksi EDM:n pohjiin. Se on hieman karkeampaa eikä niin hienoa jauhetta kuin EDM:n pohjat, mutta en kuitenkaan ole huomannut, että se käyttäytyisi kasvoilla mitenkään eri tavalla. Ehkä siitä tulee puuteroidumman näköinen pinta, jos sitä laittaa liikaa, mutta senkin saa korjattua pyörittelemällä kabukia kasvoilla kunnes pohja tasoittuu. Sanoisin, että hyvä pohja normaalille sekä seka- ja rasvoittuvalle iholle, jos kaipaa peittävyyttä ja mattaista pintaa.


INCI: Mica, Titanium Dioxide, Zinc Oxide, Magnesium Stearate, Kaolin (white clay), Allantoin, Amber Powder, Oryza Sativa (rice) Powder, Silica, +/- Iron Oxides: CI 77491, CI 77492, CI 77499.

Onko teillä kokemusta Uoga Uogan meikkipohjasta? Mitä mieltä olette siitä?




0 kommenttia :