Esittelyssä Couleur Caramelin syysuutuuksia

27.11.17 Jenniina Lehto 2 Kommenttia

Sain vähän aikaa sitten Oloshopin Niinalta ihanan paketin, jonka sisältä löytyi Couleur Caramelin meikkejä. Tutustuin ensimmäisen kerran Caramelin meikkeihin parisen vuotta sitten edellisessä työpaikassani ja tykkäsin niistä silloin todella paljon. Minulla on edelleen muutama huulipuna ja luomivärejä käytössä noilta ajoilta. Olen vain ollut siinä uskossa, ettei Caramelin meikkejä ole enää juuri missään myynnissä, koska niitä ei ole näkynyt sosiaalisessa mediassa enkä ole törmännyt niihin millään messuillakaan, joilla olen käynyt. Onneksi niitä kuitenkin vielä löytyy Suomestakin ja ainakin Oloshopissa on todella laaja valikoima Caramelin meikkejä myynnissä.

Niille, joille Couleur Caramel ei ole tuttu, niin se on ranskalainen ammattikäyttöön suunniteltu luomusertifioitu luonnonkosmetiikkasarja, jonka lähes kaikki tuotteet ovat vegaanisia. Caramelin tuotteiden koko valmistuskaari on suunniteltu mahdollisimman ekologiseksi aina raaka-ainetasolta pakkausmateriaaleihin. Esimerkiksi pakkausten muovi on korvattu aina kun mahdollista biohajoavalla tai uudelleen kierrätettävällä ekokartongilla tai selluloosalla. Ja pakko vielä mainita, että Couleur Caramel on tänä vuonna mm. Miss Ranska kisan virallinen yhteistyökumppani. Aika mahtavaa!

Esittelen teille tässä postauksessa kolme Couleur Caramelin syysuutuus tuotetta, joihin itse ihastuin; Contour & Glow kitin, aivan ihanan tumman syyshuulipunan sekä upean metalin hohtoisen eyelinerin. Käytin näitä tuotteita myös alla olevaan pikkujoulumeikkiin.

* Tuotteet on saatu blogin kautta.

Contour & Glow kitissä on kolme voidemaista helmiäisnappia korostukseen ja varjostukseen. Tuotteen kuvauksessa kerrotaan, että vaalein väri on korostusväri, tummin väri on varjostusväri ja kullanhohtoinen on häivytysväri, jolla voi sulauttaa kaksi muuta sävyä toisiinsa. Pakkauksen mukana tulee myös pieni levityssieni. Tämä tuote sopii vegaaneille.

Olen itse käyttänyt molempia, vaaleaa sekä kullanhohtoista sävyä korostukseen ja ne molemmat ovat todella kauniin näköisiä iholla. Niillä saa aivan ihanan ja luonnollisen kuulaan hohteen iholle ilman näkyviä glittereitä tai kimalteita. Käytin tämän postauksen kuvissa korostukseen vaaleinta pinkkiin taittavaa sävyä ja tässä meikissä käytin kultaista sävyä, jolla saa ihanasti tuotua lämpöä kasvoille. Olen aivan hullaantunut tähän kittiin ja se toimii hyvin myös mineraalimeikkipohjan päällä kevyesti taputeltuna. Tumminta sävyä en ole oikein osannut käyttää varjostusten tekoon, se on minun makuuni liian lämmin, mutta ajattelin testata sitä kesällä ruskettuneelle iholle bronzerina. Uskoisin, että tällä saa kivasti korostettua rusketusta.

INCI: Isoamyl Laurate, Ricinus Communis (Castor) Seed Oil*, Hydrogenated Stearyl Olive Esters, Prunus Armeniaca (Apricot) Kernel Oil*, Squalane, Silica, C10-18 Triglycerides, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter*, Tocopherol, Parfum (Fragrance). [+/– May Contain : Mica – CI 77891 (Titanium Dioxide) – CI 77491 (Iron Oxides) –  CI 77492 (Iron Oxides) – CI 77499 (Iron Oxides)].* Ingredient From Organic Farming.



Tällaisena huulipunien suurkuluttajana ei varmaan yllätä, että rakastuin tähän Caramelin Seosonal Look- huulipunaan ihan täysin. Sävy Spice on aivan ihana tumman punainen huulipuna, joka sopii syksyyn ja talveen täydellisesti. Huulipunassa on todella kosteuttava koostumus ja se tuntuu miellyttävältä huulilla. Huulipunassa on myös hyvin pigmenttiä eikä sen kanssa välttämättä tarvitse käyttää huultenrajauskynää ollenkaan.

INCI: Ricinus Communis (Castor) Seed Oil*, Coco Caprylate/Caprate, Hydrogenated Olive Oil Stearyl Esters, Candelilla Cera (Euphorbia Cerifera Wax), Shorea Robusta Resin, Oleic/Linoleic/Linolenic Polyglycerides, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter*, Olea Europaea (Olive) Fruit Oil*, Prunus Armeniaca (Apricot) Kernel Oil*, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil*, Prunus Armeniaca (Apricot) Kernel Oil Unsaponifiables, Pongamia Glabra Seed Oil, Asparagopsis Armata Extract, Vitis Vinifera (Grape) Seed Oil*, Tocopherol, Parfum (Fragrance)  [+/– May Contain : Mica –  CI 77891 (Titanium dioxide) – Tin oxide – CI 77491 (Iron oxides) – CI 77492 (Iron oxides) – Silica –  CI 77499 (Iron oxides) –  CI 75470 (Carmine) – CI 77007 (Ultramarine blue) – Talc – CI 77510 (Ferric ammonium ferrocyanide) – CI 77288 (Chromium oxide green) –  Calcium sodium borosilicate]



Tykkää todella paljon myös tästä uudesta pronssin hohtoisesta eyelinerista, vaikka en olekaan mikään nestemäisten eyelinereiden suurin ystävä. Musta nestemäinen rajaus näyttää minulla usein liian kovalta, mutta tämä pronssin sävy on ihanan pehmeä ja se heijastaa kivasta valoa ja muuttaa rajauksen väriä eri kulmasta katsottuna. Tämä on aivan täydellinen tuote pikkujoulumeikkeihin ja uuden vuoden juhliin. Olen muutamana päivänä käyttänyt tätä ihan arkenakin ohuena rajauksena ja sillä saa kivasti piristystä arkimeikkiin ilma, että se on mitenkään överin näköinen. Lisäksi rajaus on pysynyt minulla hyvin luomilla koko päivän. Tämä sopii hyvin myös herkkäsilmäisille sekä vegaaneille.

INCI: Aqua (Water), Mica, Glycerin** , Rosa damascena flower water*, Sucrose palmitate, Xanthan gum, Benzyl alcohol, Dehydroacetic acid, Lactic acid. [+/– MAY CONTAIN: CI77891 (Titanium dioxide), CI 77007 (Ultramarine blue), CI 77491 (Iron oxides), CI 77492 (Iron oxide), CI 77499 (Iron oxides), Silica]. *Ingredient from Organic Farming. ** Made using organic ingredients.


Käytin tässä meikissä pohjalla Caramelin Compact Foundation meikkistickiä. Koska halusin ihosta todella kuulaan näköisen, käytin huulien lisäksi myös poskissa Spice - huulipunaa ja korostin poskipäitä Contour kitin vaaleanpunaiseen taittavalla sävyllä. Varjostukset tein kitin tummimmalla sävyllä enkä laittanut puuteria kuin kevyesti T-alueelle. Silmät rajasin ainoastaan pronssisella eyelinerilla ja laitoin ripsiväriä. 

Oloshop on ihan uusi luonnonkosmetiikan verkkokauppa, jonka valikoimasta löytyy ihonhoitotuotteiden ja meikkien lisäksi myös mm. hiusten hoitotuotteita sekä superfoodeja ja ravintolisiä. Nyt onkin hyvä tilaisuus tutustua Couleur Caramelin meikkeihin tai muihin Oloshopin tuotteisiin, sillä koodilla: TERVETULOA saa kaikista normaali hintaisista tuotteista 20 % alennusta:)



Mitkä ovat teidän lempi tuotteenne Couleur Caramelilta?


2 kommenttia :

Päivän meikki: Gold & Blue

24.11.17 Jenniina Lehto 4 Kommenttia

Tein tämän päivän meikkiin kulta-sinisen silmämeikin ja tykkään siitä itse todella paljon. Tämä silmämeikki on myös helppo ja nopea tehdä; tein varjostuksen vaalealla lämpimän ruskealla mattaluomivärillä, levitin kullanhohtoisen luomivärin liikkuvalle luomelle ja rajasin silmät sinisellä kajal-kynällä. Ajattelin tehdä tämän meikin seuraaviin pikkujouluihini, mutta en osaa päättää laitanko tämän kanssa nudea huulikiiltoa vai punaista huulipunaa. Yleensä käytän aina tummien silmien kanssa nudea huulimeikkiä, mutta punainen näyttää myös yllättävän hyvältä...







Meikissä käytetyt tuotteet:

Pohja: Alima Pure, Satin matte foundation Beige 1
100 % Pure, Pretty Naked II - paletti; Afterglow
Everyday Minerals, Hohdepuuteri Shadow Play
Couleur Caramel, Contour & Glow kit

Silmät: Lily Lolo, Smoke & Mirrors eye palette: Myth
PuroBio, Eyeshadow 16
Benecos, Natural Kajal Blue
Avril, Mascara Black

Kulmat: Boho, Kulmakynä 03

Huulet: Uoga Uoga, Huulikiilto 627 / Zuii, Huulipuna Coral Red

Mitäs mieltä te olette? Punainen- vai nude huulimeikki?

4 kommenttia :

Esittelyssä Zaon Soft Touch - mattahuulipunat

19.11.17 Jenniina Lehto 1 Kommenttia

Zaolta tuli juuri kuusi uutta mattahuulipunaa myyntiin ja pääsin ilokseni testaamaan heti kaikki sävyt, koska ne tulivat myös meille töihin myyntiin. Nämä uudet Soft Touch - huulipunat ovat samanlaisissa bambuhylsyissä kuin Zaon muutkin huulipunat ja ovat siis myös uudelleen täytettäviä.  Nämä Soft Touch - punat ovat vielä mattaisempia kuin Zaon mattahuulipunat.

Tähän Soft Touch sarjaan kuuluu kolme vaaleampaa nude sävyä sekä kolme tummempaa punaa. Kaikki kuusi huulipunaa ovat luomu- ja vegaanisertifioituja ja niiden pääraaka-aineet ovat luomu karitevoi, luomu risiiniöljy sekä luomu karnaubavaha.

Kuvasin kaikki kuusi huulipuna sävyä peräkkäin samalla meikillä, joten alla olevista kuvista näkee hyvin sävyjen erot. Kuvista näkee myös selvästi sen, miten iso vaikutus huulipunalla on meikkiin. Pelkästään huulipunaa vaihtamalla saa aivan erilaisen lookin.

  
Peach Lipstick (432): Peach on todella kiva persikkaan taittava nude sävy.


Nude Sensation Lipstick (433): Nude Sensation taas on perinteisempi rusehtava nude. Näistä vaaleista sävyistä tykkään eniten tästä. Sopii varmasti tosi hyvin tumman silmämeikin kanssa ja näyttää hyvältä myös pelkän ripsivärin kanssa.


Pink Poudre Lipstick (434): Pink Poudre on puuterisen vaaleanpunainen sävy. Minulla tulee tästä sävystä ihan kesä mieleen.


Red Pomegranate Lipstick (435): Red Pomegranate on aivan ihana lämpimän punainen sävy. Tämä on myös yksi minun suosikki sävyistä.


Red Purple Lipstick (436): Red Purple taas on kylmemmän punainen kuin Red Pomegranate. Tämäkin on  todella kaunis sävy, myös yksi minun lemppareista.

  
Aubergine Lipstick (437): Aubergine on aivan mahtava kylmä violettiin taittava huulipuna. Tämä on minun ehdoton suosikki näistä huulipunista ja rakastuin siihen heti, kun kokeilin sitä ensimmäisen kerran. Aivan ihana sävy! Ainakin tämä ja Nude Sensation on pakko ostaa itselle.

Tykkään itse näistä huulipunista todella paljon ja ihan huippua, että luonnonkosmetiikankin puolelle alkaa tulla näitä kunnon mattapunia ja rohkeampia sävyjä. Kaikki huulipunat ovat todella hyvän värisiä ja sävyt ovat sellaisia, että ne sopivat monelle. Näissä ei myöskään ole mattapunille tyypillistä rutikuivaa koostumusta vaan nämä ovat yllättävän hyvän tuntuisia huulilla ja levittyvät hyvin. Toki ne ovat kuivempia koostumukseltaan kuin Zaon muut punat enkä suosittele kauhean kuiville ja rohtuneille huulille näitä käyttämään, kuten en muitakaan mattapunia. Laitoin yllä oleviin kuviin pelkästään huulipunan enkä rajannut huulia ollenkaan ja huulipunat peittivät ja pysyivät huulilla todella hyvin ilman sitäkin.

Tässä vielä huulipunien inci:

Ricinus Communis Seed Oil (Ricinus Communis (Castor) Seed Oil)*, Silica, Sorbitol/Sebacic Acid Copolymer Behenate, Polyglyceryl-3 Diisostearate, Undecane, Mica, Copernicia Cerifera Cera (Copernicia Cerifera (Carnauba) Wax)*, Tridecane, Crambe Abyssinica Seed Oil Phytosterol Esters, Parfum (Fragrance), Butyrospermum Parkii Butter (Butyrospermum Parkii (Shea) Butter)*, Candelilla Cera (Euphorbia Cerifera (Candelilla) Wax), Tocopherol, Bambusa Arundinacea Stem Powder, Phyllostachis Bambusoides Rhizome Extract*, Ci 77820 (Silver), May Contain +/-: Ci 77891 (Titanium Dioxide), Ci 77491 (Iron Oxides), Ci 77492 (Iron Oxides), Ci 77499 (Iron Oxides), Ci 77007 (Ultramarines), Ci 77742 (Manganese Violet), Ci 77510 (Ferric Ferrocyanide).
* Ainesosat Luomuviljelystä. 28 % luomulaatuisia ja 100 % luonnonmukaisia raaka-aineita.


Mikäs näistä sävyistä on teidän suosikkinne?


1 kommenttia :

100 % Puren Pretty Naked II - paletti

15.11.17 Jenniina Lehto 0 Kommenttia

Olen tässä nyt muutamia viikkoja testaillut 100 % Puren Pretty Naked II - meikkipalettia, jonka ostin myöskin I love me - messuilta saman sarjan Healthy Foundationin lisäksi. 100 % Purella on valikoimassaan viisi erilaista meikkipalettia, joissa on kaikissa kolme luomiväriä, poskipuna ja hohdepuuteri eri sävyissä. Suomessa 100 % Purea myy ainakin House of Organic ja heiltä on ainakin tällä hetkellä saatavana kolmea erilaista palettia. Paletit ovat vegaaneja ja 100 % luonnollisia ja niiden väripigmentit tulevat hedelmistä, siemenistä, kukista ja kasviksista.

 
Paletti on kovaa pahvia (?) ja sen sisällä on pitkä peili. Se on ainakin vielä pysynyt ehjänä ja siistin näköisenä vaikka olen kuljettanut sitä mukana. Paletti onkin sopivan ohut, kevyt ja jämäkkä ja se pysyy hyvin kiinni magneetilla, joten sitä voi huoletta kuljettaa mukana.

Pretty Naked II - paletin sävyt ovat mielestäni todella hyvät. Sillä saa tehtyä hillittyjä arkimeikkejä tai näyttäviä juhlameikkejä ja paletin kaikki sävyt sopivat hyvin yhteen. Paletin sävyt ovat myös sellaisia, jotka sopivat monelle.


Illume - luminizer: Tämä hohdepuuteri on minun ehdoton suosikki tässä paletissa. Siinä ei ole ollenkaan glitteriä eikä näkyviä kimalteita, vaan siinä on ihana satiininen helmiäshohde. Siinä on hyvin pigmenttiä ja sillä saa halutessaan kunnolla hohdetta esimerkiksi juhlameikkiin, mutta vähän hipaistuna se näyttää kuitenkin arkikäytössä luonnolliselta.

INCI: Oryza Sativa (Rice) Starch, Rosa Canina Seed (Rosehip) Oil, Persea Gratissima Oil (Avocado Butter), Theobroma Cacao (Cocoa) Seed Butter, Pigmented Extracts of Punica Granatum (Pomegranate), Vaccinium Macrocarpon Fruit (Cranberry), Fragaria Vesca Fruit (Strawberry), Rubus Idaeus Fruit (Raspberry), Prunus Serotina Fruit (Cherry), Prunus Armeniaca Fruit (Apricot), Prunus Persica Fruit (Peach), Vitis Vinifera Fruit (Cabernet Grapes), Matricaria Chamomilla Leaf (Chamomile), Punca Granatum (Pomegranate) Extract, Lycium Chinense Fruit (Goji Berry) Extract, Sodium Ascorbate (Vitamin C), Tocopherol (Vitamin E), Mica (natural shimmery mineral)

Afterglow - blush: Paletin poskipuna on lämmin maanläheinen punainen. Sitä voisi ehkä kuvailla myös tiilen väriseksi. Joka tapauksessa ihana sävy ja sitä on tullut myös käytettyä joka päivä.
  
INCI: Oryza Sativa (Rice) Starch, Rosa Canina (Rosehip) Seed Oil, Persea Gratissima Oil (Avocado Butter), Theobroma Cacao (Cocoa) Seed Butter, Pigmented Extracts of Theobroma Cacao (Cacao), Prunus domestica Fruit (Plum), Punica Granatum (Pomegranate), Rubus Idaeus Fruit (Raspberry), Rosa Centifolia Flower (Rose Petal), Fragaria Vesca Fruit (Strawberry), Prunus Serotina Fruit (Cherry), Punica Granatum (Pomegranate) Extract, Lycium Chinenes Fruit (Goji Berry) Extract, Sodium Ascorbate (Vitamin C), Tocopherol (Vitamin E), Mica (natural shimmery mineral)

Beam - eyeshadow: Paletin vaalein luomiväri on lämmin helmiäsnude. Sekin on semmoinen satiininen eikä siinä näy kauheasti kimalletta. Tai ehkä siinä on ihan pieniä kultahippuja, mutta yleisvaikutelma on semmoinen ei kimalteleva. Todella hyvä ja huoleton arkiluomiväri. Voi laittaa aamulla nopeasti koko luomelle eikä se sieltä pistä liikaa silmään, muta korostaa kuitenkin kivasti silmiä.

Splendor - eyeshadow: Tämä on Beamia huomattavasti tummempi sävy. Myös lämmin ja satiininen sävy, joka käy hyvin myös arkimeikkiin. Tällä saa esimerkiksi kivan smokey eye - meikin koko luomelle levitettynä.

Vivid - eyeshadow: Tämä on paletin tummin sävy ja se on tumman luumun sävyinen, jossa on punaisia kimalteita. Tässä luomivärissä kimalteet näkyvät kaikista selvimmin, mutta luomella niitä ei juurikaan huomaa. Tämä sävy oli vaikea sada kuvattua oikean värisenä eikä se ole oikeasti noin tumma luonnossa, mitä ottamissani kuvissa. Aivan ihana sävy tummiin juhla- ja bilemeikkeihin.

Luomivärien INCI: Oryza Sativa (Rice) Starch, contain all or some of following Pigments of Theobroma Cacao (Cocoa), Prunus Armeniaca (Apricot) Fruit, Prunus Persica (Peach) Fruit, Vanilla Planifolia (Vanilla) Fruit, Punica Granatum (Pomegranate), Rubus Fruticosus (Blackberry), Vaccinium Angustifolium (Blueberry) Fruit, Rubus Idaeus (Raspberry) Fruit, Coffea Arabica (Coffee) Seed, Carica Papaya Fruit, Solanum Lycopersicum (Tomato) Fruit/Leaf/Stem, Camellia Sinensis (Black Tea) Leaf, Euterpe Oleracea (Acai Berry) Fruit, Rosa Canina (Rosehip Oil) Seed, Punica Granatum (Pomegranate) Seed Oil, Persea Gratissima (Avocado) Butter, Theobroma Cacao (Cocoa) Seed Butter, Resveratrol, Sodium Ascorbate (Vitamin C), Tocopherol (Vitamin E), Mica (natural shimmery mineral)


Käytin Vivid-luomiväriä tässä meikissä ja Beamia ja Splendoria tässä.


Luomivärien pysyvyydestä on vaikea sanoa mitään, koska minkään merkin luomivärit eivät pysy rasvoittuvilla luomillani ilman pohjustajaa. Mutta ainakin hyvän pohjustajan kanssa pysyvyys on loistava.

Tykkään tässä paletissa oikeastaan kaikesta. Minusta on todella kätevää, että tässä on luomivärien lisäksi myös poskipuna ja hohdepuuteri, jolloin sitä tulee käytettyä joka päivä. Minulla ainakin pelkät luomiväri paletit unohtuvat helposti kaappiin ja jäävät käyttämättä, koska en käytä joka päivä luomiväriä. Jos haluaa päästä mahdollisimman helpolla ja pärjätä vain yhdellä paletilla niin tässä on täydellinen vaihtoehto siihen. Tämä on myös helppo ottaa esimerkiksi reissuun mukaan, koska se vie vähän tilaa ja sillä saa tehtyä meikin tilanteeseen kuin tilanteeseen. Todella monipuolinen ja käytännöllinen paletti siis. Ja ihana!


Onko teillä kokemuksia 100 % Puren meikkipaleteista? Mikä on suosikkinne?

0 kommenttia :

Päivän meikki: Classic Red

12.11.17 Jenniina Lehto 0 Kommenttia

Viime kuun I love me - messuilta löytyi kaiken muun ihanan lisäksi myös Zuiilta aivan täydellisen punainen huulipuna sävyssä Classic Red. Se on juuri sellainen ihana klassisen punainen sävy, jota voi käyttää melkeinpä tilanteessa kuin tilanteessa. Minulla on Zuiilta jo ennestään Coral Red - niminen huulipuna, josta tykkään myös todella paljon, mutta se on lämpimämpi ja taittaa enemmän oranssiin kuin Classic Red.

Käytinkin tämän päivän meikissä Classic Red - huulipunaa ja tein sen kaveriksi silmämeikin, jossa käytin 100 % Puren Pretty Naked II paletista molempia ruskeita sävyjä sekä Everyday Mineralsin ruskeaa rajausväriä.







Meikissä käytetyt tuotteet:

Pohja: 100 % Pure, Fruit Pigmented Healthy Foundation, White peach
100 % Pure, Pretty Naked II: Illume ja Afterglow
Everyday Minerals, Hohdepuuteri Shadow play

Silmät: 100 % Pure, Pretty Naked II: Beam ja Splendor
Everyday Minerals, Rajausväri Cinnamon Street
Avril, Mascara Black
Benecos, Natural kajal White

Kulmat: Boho, Kulmakynä 03

Huulet: Zuii, Huulipuna Classic Red



0 kommenttia :

Päivän meikki: Vivid

4.11.17 Jenniina Lehto 1 Kommenttia

Pikkujoulu aika alkaa olla jo ihan kulman takana, niin pitihän se tänne bloginkin puolelle tehdä yksi pikkujoulu meikki. Käytin tässä meikissä I love me-messuilta ostamaani 100 % Puren Pretty Naked II - palettia ja tein violetin sävyisen silmämeikin. Käytin silmämeikkiin paletin tumminta luomiväri sävyä Vivid, joka on ihanan tumman punavioletin sävyinen sekä meikkipohjaan paletin poskipunaa sekä hohdepuuteria. Alaluomille tein rajaukset Laveran Illuminating eye shadow Lavender couture- paletin violetilla luomivärillä. Ja kasvoilla tietenkin uusi rakkauteni Healthy Foundation 100 % Purelta.

Olen muuten pitkään etsinyt täydellistä nuden väristä huulipunaa tai -kiiltoa ja ostinkin messuilta Zuiin metalin hohtoisen SheerLips - huulipunan sävyssä Crystal, jota käytin tässä meikissä. En vain vielä osaa sanoa, että mitä mieltä siitä olen. Toisaalta se on tosi kivan näköinen huulilla, mutta jotenkin se metalin hohto ehkä vähän kuitenkin häiritsee...En tiedä, pitää vähän vielä tuumailla tätä:)






Meikissä käytetyt tuotteet:

Pohja: 100 % Pure, Fruit pigmented healthy foundation
PuroBio, Bronzer matte, Bronzing powder 01 
100 % Pure, Pretty Naked II: Illume ja Afterglow 

Silmät: 100 % Pure, Pretty Naked II: Vivid
Zao, Matte eyeshadow Black
 Lavera, Illuminating eye shadow Lavender couture 02 
Benecos, Natural Kajal White
Boho, eyeliner Black
Avril, Mascara Black

Kulmat: Boho, Kulmakynä 03
 
Huulet: Zuii, Sheerlips Lipstick Crystal


1 kommenttia :